Pöytälaatikon pohjalle kertynyt pöly pöllähtää ja aivastuttaa aika ajoin. Onneksi tässä tapauksessa aivastus on kirjoittajalle merkki jostain hyvästä, jostain julkiseksi tulleesta!
Kynäilen runoja ja tarinoita usein vahvan tunteen inspiroimana. Sanotaan, että parhaat reissut tapahtuvat ex tempore-pohjalta. Tämä pätee minulla myös kirjoittamiseen.
Kun rinnassa jytisee tarve puhaltaa sanoja paperille, loppuu tanssi ja soitto siihen paikkaan. Silloin minun on kirjoitettava.
Silloin tällöin sanojen puhallus onnistuu ja tekstistä tulee julkista ja julkaistu.
Kaiken kansan ihmeteltäväksi onnistuneesti tiensä raivanneita tekstejä tuossa muutaman sentin verran alempana.
Elokuinen, jokseenkin unholanomaiseen olotilaan vaipunut yllätyslomaviikko ajoi minut karkaamaan itäisen Peräpohjolan maille. Tunsin ajukopassani Kriittisen korkeakoulun intensiivikurssin puserruksen, joten lomaviikon sapluunaksi muodostui kirjoittaa puolet ajasta ja toisen puolen hurmaantua erämaiden kuiskinnasta.
"Sanotaan, että kaksi ihmistä voi ihailla yhtä ja samaa tähtitaivasta, vaikka olisivatkin kaukana toisistaan".
"Kolme kaverusta, kaamos, yöjuna, kilomummon päiväannoksen verran kuvauskamaa, liian vanha Scoutti saadakseet autoliiton turvan, sekä syvän mykistävät Lofootit tammikuussa 2023"