Aistikasta | Mörkö peilissä
Katselen väsymyksestä sameilla silmillä edessäni säihkyvää näkymätöntä peiliä. Valvotun jouluyön kello viisi aamulla voisi olla syy peilin tuossa roikkumiseen, sekavuus ja sen sellaiset nukkumattoman mielen häiriötilat.
Tämän peilin ripustin kuitenkin eteeni täydessä ymmärryksessä ja tarkoituksella. Ennen yövuoron viimeisten tuntien päivittäisrutiineja minulla on vielä pieni hetki hiljaista aikaa pälyillä mielikuvituspeilin näkymää.
Voisi luulla, että mielikuvituspeili olisi peileistä se, josta takaisin katselisi mörkö tai jokin muu hassu otus. Mutta ei ole. Kävin juuri nenäpuuteritoimistossa ja erehdyin vilkaisemaan käsipesukaakeliastian yläpuolelle. Kyllä se mörkö oli muuttanut ihmistodellisuuden peiliin asumaan.
Tässä peilissä tutkailen jotain aivan muuta. Tarkkailen peiliä intensiivisesti, mutta hartaudella. Yritän katselun lisäksi kuunnella, haluaako se kertoa minulle jotain.
Kyllä se haluaa.
Sanon jo tässä vaiheessa peilille, etten ala ruotimaan kuluneen vuoden syvimpiä kipupisteitäni tässä yhteydessä. Niille on oma hetkensä ja fooruminsa. Tämän aamuyön lyhyet syvän pysähtyneisyyden hetket ovat pyhitetty joulun ihmeen lisäksi kirjoittajaminäni tarkasteluun.
Noin vuosi sitten päätin, että vuosikaudet muhinut sisäinen paine on viimein syytä päästää ulos. Päätin alkaa kirjoittamaan. Päätin, etten välitä lukeeko minua kukaan koskaan, kirjoitan silti. Tovin paikalleen juuttunut minäni vaati inspiroitumaan elämästä tavalla, joka olisi minulle luonteenomaista.
Teemoitin vuoden 2023 opettelun vuodeksi. Tein suunnitelman, ilmoittauduin kursseille. Kävin kursseja, sain palautetta. Minut on murskattu, mutta myös nostettu jalustalle. Ennen kaikkea joka ikisen tekstin kanssa hikoilu on kehittänyt ja haastanut valtavasti. Lisään lähiaikoina jokusen harjoitustekstini vuoden varrelta palautteineen sivuilleni ihmeteltäväksi.
Lokakuun loppupuolella huomasin sosiaalisen median algoritmien olevan sitä mieltä, että minun pitäisi hakea opiskelemaan kirjoittamista. Sanoin algoritmille pelkääväni sitä häpeää, joka hylätystä hakemuksesta aiheutuu. Algo jatkoi kuitenkin paineistamistaan ja löysin itseni lopulta Porvoosta 1700-luvun mökistä pääsykokeen kirjoituslomalta.
Mielikuvituspeilistä minua katsoo hionnut mies. Mikäli hän käyttäisi valkoisia puuvilla-aluspaitoja, niiden jokaisen kainalot olisivat pinttyneen keltaiset. Tekstin äärellä hikoaminen on kuitenkin ollut kannattavaa.
Mikäli Jyväskylän yliopiston avoimen hyväksymiskirjettä oikein tulkitsin, pääsykoetekstini perusteella minulle on myönnetty opinto-oikeus kirjoittamisen perusopintoihin.
Jännityksellä odotan, mitä tammikuussa alkavat opinnot tuovat tullessaan. Ja kuinka hikinen mies minua mielikuvituspeilistäni tuijottaa joulupäivän aamuyönä armon vuonna 2024!
Kiitos kaikille jo tähän saakka kanssani matkaa tehneille. Olkoot pyhät rauhaisat ja tuntukoon uusi vuosi meille kaikille inspiroivalta ja aistikkaalta uudelta aikakaudelta!